Bongailua

Mie bongailen paljon asioita, eli siis huomioin, katselen, ihmettelen, ihastelen.


Julkkikset on yks ihan lempparibongausaihe! Voin kertoa että ne kerrat kun oon Helsingissä käyny ni on ollu ihan huippuja! Siellä kun julkkiksia näkee paljon enemmän, suuressa kaupungissa :)

Näkee niitä kuitenkin ihan täällä kotinurkillakin. Olin eilen poikani kanssa torilla menossa ostamaan lihapiirakkaa niin meitä ennen jonossa oli          

  STEFAN RICHTER!! 

Huomasin hänet jo vähän aiemmin ja miljoona ajatusta juoksi miun pään läpi....

                       mitämievoisinsanoasille?

                   uskallankopyytäänimmarin?  

mitesjosehotanyhteiskuvaa?                                              

kauheekujännittää!                                                     

        uskallanko?enuskalla!uskallanpas!                                             

                               

Ja niin mie noin minuutin pään sisäisen keskusteluni jälkeen (ja juuri ennen kuin hän oli poistumassa kojulta) kysyin; "Hei anteeksi! Voitasko ottaa meistä yhteiskuva kun nyt kerran olet siinä? (t o d e l l a fiksusti sanottu...tiedän!) Ja niin tämä kohtelias ja mukavanoloinen julkkiskokki suostui kanssani yhteiskuvaan ja sen jälkeen vielä kurkkasi rattaisiin että kukas se siellä on :)

Se on ihmeellistä miten tuollainen aivan tavallinen (joo`o ehkä jonkun mielestä!) ihminen saa aikaan sen, että päästä katoaa kaikki järkevät ajatuksen ja tulee sanottua ihan hölmöjä juttuja! (...kun nyt olet siinä....!!)
Sitten jälkeenpäin tulee mieleen kaikenlaista mitä olisi voinut sanoa, mutta silloin se on liian myöhäistä.
Tuosta kuvastakin kyllä huomaa että miuta jännittää kun yritän hymyillä niin tuloksena on hysteerinen virnistys :D no...ei voi mitään. Tehty mikä tehty.
Miulle hetki oli ikimuistoinen ja vielä illalla nukkumaan mennessä hymyilytti :)

Muita bongausaiheita on ihmisten elekieli eri tilanteissa, pilvet, rakennukset, lastenrattaat, koirat....tarkkailen siis ympäristöäni aika paljon. Todennäköisesti vaikutan ihan hirveältä kyylältä muiden mielestä :D mutta ei sen niin väliä, niinkun Uuno T. sen sano this is my life! :)

Nukkumisen taito

Mie olen hyvä nukkumaan. Tai siis sitten kun nukahdan niin vaatii melkoisen äänen että siihen herään kesken kaiken. Paitsi tietysti tietty ääni, tietyn pienen miehen huoneesta....

Mietin tuossa "taistellessani" poikani kanssa nukkumaanmenosta, että missä vaiheessa se muuttuu...? Että nukkumaanmenemisen vaikeudesta tulee heräämisen vaikeus? Koska jossain vaiheessahan tulee eteen se, että kun pitäisi herätä niin lasta tai nuorta (tai aikuista) saa houkutella nousemaan käyttäen kaikkia sallittuja keinoja. Ehkä nyt on se aika kun lapseni oppii koko ajan lisää eikä malttaisi siksi nukkua, ymmärtäähän sen. Jos on justiinsa oppinut miten noustaan itse makuulta istumaan ja sitten seisomaan, niin onhan sitä tehtävä joka kerta kun joku siut pitkälleen laittaa....huoh!

Monta kertaa olen mielessäni sanonut pojalleni, että "nuku nyt hyvä lapsi, koska joskus vielä tulee päivä kun et saa nukkua vaikka haluaisit", toisinsanoen siis saat lapsia (: 

Mieheni tekee reissutyötä ja usein ollaan pojan kanssa kotona kahdestaan. Päivät menevät vauhdilla ja omaa aikaa itselle ei juuri ole. Paitsi nyt kun poika on nukkumassa ja kello on paljon, pitäisi siis itsekin painaa pää tyynyyn ja ladata akkuja. Mutta kun ei malta! Juuri nyt on se oma hetki. Voin katsoa telkkarista, tai nykyään useammin koneelta, mitä haluan ilman keskeytyksiä. Voin syödä rauhassa iltapalan (ja usein jäääääätelöä iltajälkkäriksi) ja lukea kirjaa. Voin istua tässä koneella kirjoittamassa ilman että pitäisi koko ajan olla kieltämässä "älä koske siihen! älä paina siitä!".  Aamulla sitä taas tietää olleensa rauhassa ja häiriöittä :)

Huomenna kuitenkin mieheni palaa taas reissusta kotiin (JIPIIIIII!!!) ja mie pääsen käymään salilla.

Siitä ja sen aiheuttamasta riippuvuudesta ehkä vielä joskus enemmän, nyt kun olen saanut kirjoituskanavani auki, vaikkakin se tapahtuu näin yömyöhällä :)

Selityksen makua

Aikaa on mennyt, tekstiä ei ole tullut. Eikä tule liiemmin selityksiäkään. Tällästä se elämä vaan joskus on.

Nyt tuli kuitenkin sellainen tunne, että pitää jotain päästä kirjoittamaan. Monesti aiemminkin on tuntunut tältä, mutta nyt oli hetki jolloin pystyin jotain tekemään ilman häiriötekijöitä (lue:iloisesti kiljuvaa ja juuri kävelemään oppinutta rakasta poikaani).

Tämä kesä on vilahtanut ohi hurjalla vauhdilla! Toisaalta se ehkä vaikuttaa asiaan kun ei oikeastaan ole ollut kesälomalla, kesä vaan on, ilman mitään sen kummempia titteleitä.
Sain viettää melkein koko heinäkuun pikkuveljeni -ja siskoni kanssa, se oli parhautta! Oli lapsenhoitoapua, kotihomma-apua, hyvää seuraa, aurinkoa, naurua, shoppailua, mökkeilyä, uintia, autoilua.....ikimuistoista.
On ilo kun on saanut noin mainiot sisarukset <3

Poikani tässä sivussa on siis kasvanut ja kehittynyt huimasti. Hän täytti vuoden ja osaa siis nyt jo kävellä. Ymmärrys ympärillä olevaan maailmaan on myös lisääntynyt. On ihan erilaista touhuta hänen kanssaan päivät, jokainen päivä tuntuu uudelta ihmeeltä, miten voikaan kaikki tapahtua niin nopeasti.

Joskus sitä miettii jääkö ajan jalkoihin. Ei kerkeäkkään mukaan tai putoaa kyydistä.
Kai sitä jokainen itse määrittelee oman elämänsä tahdin.
Tai no, meillä sen taitaa tehdä yksi pieni suurisilmäinen miehenalku :)

edit: pahoitteluni hymiöistä ja muista härpäkkeistä...miusta on vaan niin kiva ilmaista niillä tuntemuksia :)
ja oonhan kotoisin aika läheltä Imatraa ;)