Maailma muuttuu, niin minäkin...

Tänä aamuna kun heräsin soi päässäni lastenohjelman tunnuskappale; "on tänään onnenpäivä, ei murheista häivää, on tänään onnenpäivä ja onnellinen oon!". Ajattelin, että eihän tälläisellä aloituksella voi tulla kuin hyvä päivä :) Kaiken lisäksi aurinko paistaa, sain nukkua niin pitkään kuin halusin ja viikonlopuksi on mukavaa tekemistä ystävien kanssa tiedossa.

Ylitsepursuavan positiivisuuden keskellä aloin ajatella aikaa hieman taaksepäin. Ei nimittäin ole pitkä aika siitä kun olin varma, ettei elämääni voi enää tulla mitään hyvää. Että jään yksin eikä kukaan välitä minusta. Ne ajat olivat hyvin synkkiä.
Paljon on siitä kuitenkin muuttunut. Kotonani on lisäkseni kissa, koira, joka toinen viikko oma lapseni ja joka toinen viikonloppu kaksi lainalasta sekä näiden lainalapsien isä. Mies, joka 1.4. alkaen on virallisesti avopuolisoni. Mies, joka välittää miusta juuri tälläisenä kuin olen.
Hänen seurassaan olen onnellinen, on hyvä olla. Jutellaan kaikesta mahdollisesta, nauretaan ja välillä itketäänkin. Viime päivien aikana olen tuntenut aivan pakahduttavan suuria tunteita tätä ihmistä kohtaan. Helppoa ei aina ole ollut, eikä pidäkkään olla.

Äitini sanoi joskus, että rakkaus on tahtolaji. Se on miusta hyvin sanottu ja olen sen huomannut.

Pointtia tässä tarinassani ei juurikaan taida olla. Piti vain jonnekkin saada purkaa tämä hyvä olo. Muillekkin kuin omalle miehelle, koiralle ja kissalle :)
Tai ehkä pointti onkin se, että ei pidä luovuttaa. Ei koskaan. Kun ei ikinä tiedä, mitä elämällä on vielä tarjottavanaan. Voi olla huonoja päiviä, itkettää ja masentaa, mutta hyvä asia on kuitenkin se, että elämä kulkee eteenpäin ja voi yllättää juuri sellaisella hetkellä kun sitä vähiten odottaa :)

Uusia tuulia

Viime kirjoituksesta on taas vierähtänyt aikaa...aikaa, sitähän ei mitä ilmeisemmin ole tarpeeksi.
Paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa...lopetin opiskelun masennuksen takia. Alkoi elimistö lähettämään varoitusmerkkejä, että nyt ei enää pysty tähän kaikkeen. Tajusin, että on ensin voitava hyvin itsensä kanssa ennenkuin pystyn hoitamaan muita. Päätös oli raskas, mutta uskon, että pidemmän päälle järkevä.

Meille on muuttanut kissa, Lahja. Lahja asui ennen Iisalmessa, vanhemman naisen kissana. Facebookin ihmeellisestä maailmasta löysin tämän naisen tyttären ilmoituksen, että kissa etsii uutta kotia. Hänestä ei siellä pystytty enää monien syiden takia huolehtimaan. Näin Lahjan kuvan ja se oli siinä.
Ensimmäiset päivät Lahja vietti piilossa. Milloin vaatehuoneessa, milloin sängyn alla tai kaapissa. Nykyään Lahja on hyvin seurallinen kissa, joka seuraa miuta kaikkialle. Syliinkin pitää päästä varsinkin iltaisin. Hyvin persoonallinen ja ihana kissa, jolla on todella hyvä kärsivällisyys pienten lasten kanssa <3

Eilen kävin kuoron koelaulussa. Se taisi mennä ihan hyvin, sillä pääsin kuoroon ja ensi kuussa olisi ensimmäiset harjoitukset.
Tänään soitin ilmoituksen johdosta Mannerheimin Lastensuojeluliitolle. He etsivät keskustan perhekahvilaan vetäjiä. Perhekahvila on kerran viikossa tiistai aamupäivisin. Huomenna olisi tarkoitus mennä sinne.
Paljon kaikkea uutta, positiivista suurin osa onneksi. Ainoana huolena tällä hetkellä on rahan riittäminen. Siihen toivottavasti tulee muutos piakkoin...

Tulevaisuus, suunnitelmia...
Uskallanko olla toiveikas?
Vai kaivanko itselleni kuoppaa,
jonne pilvilinnoistani putoan?
Eikä turvaverkkoa ole.

Nyt lähtee läskit...

...lauloi Jope Ruonansuu jo 90-luvulla. Miusta tuli tänään kuntosalin jäsen, sellasen kuntosalin missä käy vaan naisia. Siellä on kaksi isoa pukuhuonetta, paljon monipuolisia laitteita, ryhmätunteja viikon jokaisena päivänä lajeina bodypumpista joogaan JA kaiken kruunaa hierovat nojatuolit! Siis sanalla sanoen ihan luksuspaikka :)

Oon tässä noin puolen vuoden aikana kuin huomaamatta kerännyt keskivartalooni vähän lisää massaa, elintasorenkaita, ja se on alkanut kyllästyttää. Kuin kohtalon sanelemana miulle soitettiin kyseiseltä kuntosalilta ja tarjottiin mahdollisuutta viikon ilmaiseen treeniin, heillä oli joku pikkujoulutarjouskausi menossa. No, tällä hetkellä miulla ei oo muuta kun aikaa, joten päätin mennä käymään paikan päällä jo heti seuraavana päivänä puhelinsoitosta.
Vastassa miuta oli hyvin pirteä ja iloinen nuori nainen. Hänen kanssaan meni turistessa kaikesta muustakin kuin kuntosalin asioista ainakin tunti. Syy siihen oli ehkä se, että hän oli kotoisin Joensuusta :) Olin jopa niin reipas, että heti samantien jäin salille kokeilemaan miltä se taas tuntuikaan. Viime kerrasta kun on aikaa ainakin yli vuosi.
Huomenna aion mennä uudestaan ja ehkä vielä lauantainakin. Loppuviikonloppu kun meneekin sitten varmasti huilatessa anopintekeleen pikkujoulujen jälkimainingeissa :)

Elämä yllättää

Kun sitä vähiten odotat. Niinhän sitä sanotaan.
Näin kävi siis miulle. Reilu kuukausi sitten vietin vapaata viikonloppua ystävien kanssa KuopioRockissa. Siellä, heti ensimmäisenä iltana tapasin ihmisen, miehen.
Tämä mies oli (on edelleen) erilainen kuin muut tyypit joita elämässäni on ollut.
Ihastuin, hullaannuin, olin onnellinen.
Hyvin nopeasti huomasin, että vietämme hyvin paljon aikaa yhdessä. Tuntuu kuin magneetti vetäisi miuta tämän ihmisen luo. Aivan kuin olisi fyysinen tarve olla hänen seurassaan, lähellään.
Kolahti siis kerralla. Ja kovaa.

Nyt olemme sitten virallisesti parisuhteessa. Siis virallistahan se on siksi, että ilmoitimme sen Facebookissa :)

Katsoin edellistä kirjoitustani...tuntuu, että siitä on ikuisuus. Vaikka aikaa ei ole kulunut kauan, paljon on tapahtunut ja hyvään suuntaan. En ole omin voimin päässyt siitä suosta ylös. Olen onnellinen kun olen saanut tukea silloin kun sitä olen tarvinnut.
Vielä tässä on matkaa jäljellä, mutta alkaa näyttää siltä, että ranta häämöttää jo....

Syvissä vesissä

On ollut aikoja jolloin olen voinut todella huonosti, henkisesti. Mikään ei silloin tunnu miltään ja elämän kaikki hyvät asiat häipyvät mielestä kun on synkkä hetki. Sieltä pois pääseminen on todella vaikeaa.
Suomeksi sanottuna olen siis masentunut. Viime viikonloppu oli hyvin rankka sekä itselleni, että kaikille läheisilleni. Tein jotain mikä olisi voinut olla peruuttamatonta, mutta loppu hyvin kuitenkin. Tässä mennään nyt vain päivä kerrallaan, tai välillä ihan hetki kerrallaan.
Jäin sairaslomalle koulusta kun voimani eivät riitä enää siihen. Aiemmin olisin esittänyt reipasta ja tehnyt niinkuin pitäisi, mutta nyt täytyi olla järkevä, itsekäs ja puhaltaa peli poikki.

Onneksi elämässäni on ihmisiä jotka välittävät ja ymmärtävät, tukevat ja kannustavat.
Mutta...näissä syvissä vesissä seilatessani minun on itse soudettava veneeni rantaan. Sille rannalle, josta löydän itseni. Sille rannalle jossa osaan arvostaa itseäni ja elämääni. Sille rannalle jossa minun olisi vihdoin hyvä olla itseni kanssa.
Sinne on vielä pitkä matka, mutta kartta on annettu ja kompassi osoittaa suuntaa.

I rest my case

Kyllä sitä vaan ihmeesti saa hommia hoidettua kun alkaa niitä vaan tekemään. Nytkin olen jo kolme sellasta asiaa tehnyt mitkä on jääneet roikkumaan syystä tai toisesta. Eikä kyseessä todellakaan oo mitään isoja juttuja, hyvin yksinkertasia ja nopeasti tehtyjä.

Aion unohtaa aikaisemmin kirjoittamani "pitäis"-listan. Miun ei oikeastaan pidä tehdä muuta kuin mistä tykkään (tässä ei oteta huomioon arjen välttämättömiä toimia jotka koskevat itseäni ja lastani) ja välillä olla tekemättä mitään.

Ihan kummemmin ressailematta oon selvinnyt tenteistä ja muista velvollisuuksista. Sitä vaan jotenkin aina asettaa itselleen hirveän korkeat tavoitteet ja sitten jos niihin ei pääsekkään niin itsesäälin ruoska viuhuu jättäen sielun pinnalle ikuiset arvet.
Tässä se taas tulee se sana...PITÄISI olla itselleen armollinen. Ole itsellesi armollinen. Olen itselleni armollinen.
Helpommin sanottu kuin tehty.

Mutta just nyt olen tyytyväinen itseeni, että sain hoidettua edes muutaman homman pois päiväjärjestyksestä. Voin hyvillä mielin katsella vähän hömppää ja laittaa aivot narikkaan :)

Elämisen sietämätön keveys

Niinkuin eräs hyvä ystäväni joskus tuumasi, voi tätä elämän sietämätöntä keveyttä. Jos ihan tarkkoja ollaan en ole ihan varma edes mitä kyseinen lause tarkoittaa. En jotenkin osaa kuvitella keveyttä sietämättömäksi. Jos olisi kevyt olo, kevyt olla itsensä kanssa niin sehän olisi aika ideaalitilanne, ainakin omalta kannaltani.

Koko ajan tapahtuu paljon ja tuntuu, että aivot käyvät ylikierroksilla. Miuta neuvottiin, että laittaisin paperille ylös asioita joita (taas!) pitäisi tehdä. Laittaisin ne tärkeysjärjestykseen sekä myös niin,että mihin voimavarani oikeasti tällä hetkellä riittävät. Kuullostaa järkevältä...kunhan sen vain saisi aikaan.

Tuntuu että suurimman osan voimavaroista tällä hetkellä vie opiskelu. Uutta asiaa tulee todella nopeaa tahtia ja vähän alkaa välillä pelottaa, että näinköhän tästä hommasta kunnialla edes suoriutuu.

Onneksi olen päässyt aivan mahtavan porukan kanssa samalle luokalle! Siellä ei nimittäin kaveria jätetä. Ja miullehan se koulussa oleminen on lomaa ;) saan välillä olla ihan vaan oma itseni. 

Hirveästi olisi asiaa päässäkin mitä voisi kirjoittaa...tuntuu vaan, että ne kaikki pyörivät siellä ympyrää osaamatta mennä mihinkään. Ainakaan kovin järkevästi.

Ehkäpä ensi kerralla onnistuu paremmin.

Tätäkö se sietämätön keveys sitten on?